Kontrasti

Kontrasti. Se luo varjoja paperille. Se antaa valoa pimeyteen. Pienten yksityiskohtien takana se parhaiten loistaa. Ei ole toista ilman toista. Toinen tuo esiin parhaat puolesi, toinen sinut sammuttaa. Se antaa sinun loistaa pukeutuessaan itse rääsyihin, tai se tummentaa maiseman kun sinun on aika haihtua pois. Se kirkastaa päivän lisäämällä eiliseen katkeruutta. Murheen se syventää salliessaan hetken onnellisuutta.

Kontrasti. Kuinka vahva mauste se onkaan! Jos olet koskaan miettinyt, mikä saa sen yhden kuvan erottumaan tuhansien muiden joukosta, voit olla varma, että kuvan kertoessaan tarinaansa kontrasti herättää sen eloon. 

Kysyin viime viikolta yhdeltä aussi-kaveriltani, mikä hänelle tuo sen joulumielen. Samoja asioita sieltä nousi esille - perhe, yhdessä olo, hyvä ruoka, laatuaika - mutta miten hän itsekin asian ilmaisi oli, ettei joulun merkitys ole niin suuri kuin ehkä muualla maailmassa. Kuva jäi laimeaksi, ja tajusin, että yksi suurimpia tunnetilojen luojia on kontrasti.

Istuin olohuoneen lattialla kuuma kaakaomuki kädessä. Kiedoin punaista vilttiä tiukemmin ympärilleni ja hivuttauduin lähemmäs Mummon vanhanaikaista kaakelitakkaa. Sormeni punoittivat vielä äskeisestä vierailusta paukkupakkasessa, ja muisto kylmästä viimasta astellessani lumista polkua pitkin aiheutti vieläkin värinöitä kehossani. Illaksi luvattiin lumimyrskyä. 

Mutta mitäpä moisesta! Mummon lämpöisen takan hehkussa saatoin pikkuhiljaa rentoutua ja sallia lämmön hoitaa kohmettuneita jäseniäni. Tuuli vinkui ulkona aitan nurkissa, mutta sisällä kaikuivat vain Mummon hyräily ja takkatulen räiske. Silmäni lepsuivat kehoni rentoutuessa entisestään.

      Hätkähdin hereille. Niin hyräily kuin takkatulen räiskekin olivat katkenneet. Hämärä oli valloillaan! Pienet varjoset leikkivät tuvan seinillä, pienen hiilloksen niitä härnätessä. Hiljaisuus oli käsin kosketeltava. Nousin varoivaisesti seisomaan pudottaen viltin harteiltani. Vilu valtasi kehoni välittömästi. Nostin viilenneen kuppini maasta ja sipsutin huoneen poikki kohti mökin pientä keittiötä. Lattialaudat narisivat askelteni alla saaden hiljaisuuden kuulostamaan painostavammalta kuin se todellisuudessa olikaan. 

     Saavuin keittiöön ja näin Mummoni ikkunan luona. Siinä hän istui pienen pöydän ääressä, katsellen ulkona ulvovaa myrskyä pää käsiinsä nojaten. Kuinka hauraalta ja pieneltä hän näyttikään kuutamon luomien suurten varjojen vartioidessa hänen ympärillään. Ne leikkivät hänen kasvoillaan paljastaen poskelle valuneet kyyneleet.

“Tämä on ensimmäinen joulu,” hän lausahti huokaisten. “Ensimmäinen joulu sen jälkeen kun lumi teki enkelin eteiseen.” 

Ääni värähtäen hän jatkoi: “Mutta en minä surusta itke, enkä edes ikävästä. Onnen kyyneleitä nämä ovat. Niiden voima on yhdessä eletyissä hetkissä ja huimissa seikkailuissa. Se voima kulkee aina käsikkäin toivon kanssa.”
Istuin alas Mummoni viereen ja puristin hänen rypistyneitä käsiään. Kohotin katseeni ja huomasin kuinka minuun katsoessaan, hänen silmänsä tuikkivat naurusta ja rakkaudesta. 

Kontrasti luo kuvaan oman tarinansa.

Joulun alla odotan usein joulumielen saapumista, jotta voisin tuntea joulun olevan läsnä. Miettiessäni joulumielen puuttumista ja tunnetilojen vaihtelua, huomasin tunteiden elävöityvän kontrastin vuoksi. Miksi muuten etsisimme olotiloja tavallisuudesta poikkeavista asioista, kuten jännittävistä tilanteista ja seikkailuista, tahi loisimme arjen keskelle juhlaa pienillä hemmotteluhetkillä?

 

Vaikka joulumieli ei tänä vuonna saapunutkaan kylmyyden luoman olotilan kautta, joka saisi lämmön tuntumaan suloiselta; ja vaikkei minulla ollutkaan hämärän tuomaa surua, jonka avulla aistisin onnellisuuden vieläkin selvemmin, on ympärilläni pieniä asioita - elämän pieniä ihmeitä - jotka auttavat minua näkemään kontrastin elämässäni selvemmin.

Niinkuin alussa todettiin, kontrasti saa kuvan erottumaan joukosta. Avain onnellisuuten ei ole siinä, että löydämme uusia olotiloja elämäämme nähden sen, mitä meillä ei ole, vaan siinä että ymmärrämme nähdä asiasta valoisan puolen varjojenkin keskellä, ja oppia kiitollisuutta siitä, mitä meillä jo on.