Viikko takana, ainaki melkein. Joka päivä tulee uusia asioita eteen, joten koti-ikävääkään en oo ehtiny tuntea. Lämpöä riittää, mutta ei täällä niin kuuma ole, että lunta tai pakkasta olis vielä ikävä. Ennemmin vaan nautin lämmöstä, kun kerranki siihen on mahdollisuus.
Kello on nyt puol kakstoista illalla. Aamupäivästä mentiin taas Hannan kanssa maalle ratsastamaan. Tiistaina kävin siellä ensimmäisen kerran. Tai no, Hanna se ratsasti ja mie kattelin kentän laidaltalta. Ekalla kerralla oli aivan sairaan kuumaa ja aurinkoista, tänään oli onneks vähän viileämpää ja tuulisempaa. Mutta on tässä kuiten jo hieman väriä saatu pintaan.. Ens kerralla, kun mennään, pääsen mieki luultavammin ratsastamaan. Jes!
Mutta se maaseutu.. Se oli jotain niin kaunista! Ei ehkä ihan Suomen luonnolle vertoja vetäny, jos unohdetaan eksoottisuus, mutta ei se kyllä kaukana ollu. Hannan ratsastaessa kävin pienellä lenkillä siinä lähimaastossa. Kun kuljin Hannan auton ohi, oli siinä sivupeilin kimpussa lintu. En ala edes arvailemaan nimeä tai lajia, mutta siinä se oli ja tappeli oman kuvajaisensa kanssa. Ei meinannu lähteä vaikka lähestyin ovea. Hetkeks vaan lopetti ja tuijotti, että mitäs sää yrität. Mutta edelleen. Rakastan luontoa täällä. Vaikka oltais kaupungissa, niin tuntuu, että se on lähellä. Ihan eritavalla ku Suomessa.
Tänään oli hyvä päivä. Illalla, ku oltiin kotiuduttu Hannan kanssa, lähin Henrin kanssa vielä pelaamaan futista. Tai no futsalia se kyllä enemmän oli, mutta parasta anyway. Oli vaan huisi fiilis päästä pitkästä aikaa pelaamaan! Siis oikeasti pelaamaan. Ja pakko sanoa, että kovaa ne pelas. Ei ehkä niinkään taidollisesti, mutta fyysisesti. Toisaalta, siitähän mie nautin - kovasta fyysisestä pelistä, jossa ei voi välttyä pieniltä haavereilta. Nyt onki varvas vähän mustana ja nilkassa mukava mustelma.. Polveaki vähän vihloo, mutta sehän on vaan elämää, eikö?
Jalkapallon lisäks oon saanu nauttia urheilusta muutenki. Ollu senki puolesta fresh start tälle vuodelle. Viikonloppuna käytiin juoksemassa, ja tiistaina käytiin metsässä ulkoiluttamassa yhtä koiraa. Ja hui, se metsä oli vähän pelottava. Tai ei se metsä niinkään, mutta en voinu olla ajattelematta mitä kaikkea se piti sisällään. Yhteen hämähäkin verkkoonki törmäsin, mutta pahinta siinä tais olla tunne siitä, että on pitkän ajan jälkeenki sotkeutuneena siihen. No, loppujen lopuks se metsä kuiten tarjos paljo enemmän kun vaan kauhukuvia hämähäkeistä.
On niin outoa istua tässä sohvalla kirjottaen ja kuunnella samalla kuinka ulkoa kantautuu niin paljo erilaisia ääniä. Nytki joku koala vissiin röhkii tuolla aika pelottavalla tavalla. Ja linnut möykkää, sirkoista puhumattakaan. Jos Suomessa istuis ja kuuntelis, varsinki tähän aikaan vuodesta niin olis kyllä aika hiljasta. Ainoat äänet, mitkä saattais kuulla, olis peräisin liikenteestä tai myöhään ulkona liikkuvista ihmisistä. Mutta luonto olis hiljaa.
Liikenteestä puheenollen. Ajoin tällä viikolla ensimmäistä kertaa vasemman puoleisessa liikenteessä! Enkä ihan pikkumatkaa. Sain ajaa pois sieltä maaseudulta, ja tänään ku mentiin ajoin molemmat matkat. Hihii! Ajamista mulla oliki jo ikävä. Eikä se oikeastaan niin vaikeaa ollu, mitä kuvittelin. Alkuun käsi vaan hakeutu koko ajan oikealle puolelle vaihdekepille. Ja vilkkua päälle laittaessa menee niiden sijasta yleensä pyyhkijät päälle, heh. Mutta liikenne on oikeastaan aika sujuvaa täällä, ja onhan mulla tietty Suomen huippu (kallis) ajo-opetus takana...
Tässä vielä kuvia, joita en saanu viimeks laitettua!
Puss och kram
Kello on nyt puol kakstoista illalla. Aamupäivästä mentiin taas Hannan kanssa maalle ratsastamaan. Tiistaina kävin siellä ensimmäisen kerran. Tai no, Hanna se ratsasti ja mie kattelin kentän laidaltalta. Ekalla kerralla oli aivan sairaan kuumaa ja aurinkoista, tänään oli onneks vähän viileämpää ja tuulisempaa. Mutta on tässä kuiten jo hieman väriä saatu pintaan.. Ens kerralla, kun mennään, pääsen mieki luultavammin ratsastamaan. Jes!
Mutta se maaseutu.. Se oli jotain niin kaunista! Ei ehkä ihan Suomen luonnolle vertoja vetäny, jos unohdetaan eksoottisuus, mutta ei se kyllä kaukana ollu. Hannan ratsastaessa kävin pienellä lenkillä siinä lähimaastossa. Kun kuljin Hannan auton ohi, oli siinä sivupeilin kimpussa lintu. En ala edes arvailemaan nimeä tai lajia, mutta siinä se oli ja tappeli oman kuvajaisensa kanssa. Ei meinannu lähteä vaikka lähestyin ovea. Hetkeks vaan lopetti ja tuijotti, että mitäs sää yrität. Mutta edelleen. Rakastan luontoa täällä. Vaikka oltais kaupungissa, niin tuntuu, että se on lähellä. Ihan eritavalla ku Suomessa.
Tänään oli hyvä päivä. Illalla, ku oltiin kotiuduttu Hannan kanssa, lähin Henrin kanssa vielä pelaamaan futista. Tai no futsalia se kyllä enemmän oli, mutta parasta anyway. Oli vaan huisi fiilis päästä pitkästä aikaa pelaamaan! Siis oikeasti pelaamaan. Ja pakko sanoa, että kovaa ne pelas. Ei ehkä niinkään taidollisesti, mutta fyysisesti. Toisaalta, siitähän mie nautin - kovasta fyysisestä pelistä, jossa ei voi välttyä pieniltä haavereilta. Nyt onki varvas vähän mustana ja nilkassa mukava mustelma.. Polveaki vähän vihloo, mutta sehän on vaan elämää, eikö?
Jalkapallon lisäks oon saanu nauttia urheilusta muutenki. Ollu senki puolesta fresh start tälle vuodelle. Viikonloppuna käytiin juoksemassa, ja tiistaina käytiin metsässä ulkoiluttamassa yhtä koiraa. Ja hui, se metsä oli vähän pelottava. Tai ei se metsä niinkään, mutta en voinu olla ajattelematta mitä kaikkea se piti sisällään. Yhteen hämähäkin verkkoonki törmäsin, mutta pahinta siinä tais olla tunne siitä, että on pitkän ajan jälkeenki sotkeutuneena siihen. No, loppujen lopuks se metsä kuiten tarjos paljo enemmän kun vaan kauhukuvia hämähäkeistä.
This is the game I love!
On niin outoa istua tässä sohvalla kirjottaen ja kuunnella samalla kuinka ulkoa kantautuu niin paljo erilaisia ääniä. Nytki joku koala vissiin röhkii tuolla aika pelottavalla tavalla. Ja linnut möykkää, sirkoista puhumattakaan. Jos Suomessa istuis ja kuuntelis, varsinki tähän aikaan vuodesta niin olis kyllä aika hiljasta. Ainoat äänet, mitkä saattais kuulla, olis peräisin liikenteestä tai myöhään ulkona liikkuvista ihmisistä. Mutta luonto olis hiljaa.
Liikenteestä puheenollen. Ajoin tällä viikolla ensimmäistä kertaa vasemman puoleisessa liikenteessä! Enkä ihan pikkumatkaa. Sain ajaa pois sieltä maaseudulta, ja tänään ku mentiin ajoin molemmat matkat. Hihii! Ajamista mulla oliki jo ikävä. Eikä se oikeastaan niin vaikeaa ollu, mitä kuvittelin. Alkuun käsi vaan hakeutu koko ajan oikealle puolelle vaihdekepille. Ja vilkkua päälle laittaessa menee niiden sijasta yleensä pyyhkijät päälle, heh. Mutta liikenne on oikeastaan aika sujuvaa täällä, ja onhan mulla tietty Suomen huippu (kallis) ajo-opetus takana...
Tässä vielä kuvia, joita en saanu viimeks laitettua!
Puss och kram
ManU's airplain
p.s. Koska rakastan teitä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti