Ensiaskeleita

Kolme viikkoa. Kuinka niin pienessa ajassa ehtii tapahtua niin paljon? Tuntuu kuin ois vasta tullu tanne baselle, mutta samalla tuntuu ku ois ollu taalla jo ikuisuuden ja tuntenu naa ihmiset jo pitkaan. Oon niin kiitollinen kaikesta tasta. Taas saa huomata kuinka Jumala jarjestaa kaiken sun parhaaks. Jokainen vaihe, jokainen askel vie mua eteenpain. Yha vaan syvemmalle Jumalan tuntemisessa. Syvemmalle Hanen rakkauteen. 

Joten tosiaan. Taalla mie nyt asun. Mitcheltonissa. Taa on mun koti seuraavat kuukaudet. Ihmiset mun ymparilla on mun perhe. Ja en ois voinu toivoa parempaa perhetta. Meijan Sportti-ryhma on mahtava! Mutta niin on kaikki muutki ihmiset taalla. Taa ilmapiiri on vaan taynna rakkautta. Yhtenaisyytta. Voi vaan naha kuinka jokainen on taalla just oikeaan aikaan. 

Mutta kuten jokaisessa perheessa, myos talla perheella tulee olemaan vaikeutensa. Mutta niistaki selvitaan yhessa. Ja miks turhaan murehtia etukateen. 

Nyt eletaan siis kolmatta virallista viikkoa. Ensimmainen viikko hujahti ohi uutta arkea opetellessa ja ihmisiin ja ymparistoon tutustuessa. Mutta toinen viikko kiirehti ohi viela nopeampaa. Ja uskon etta sama tahti jatkuu. Paivat vierii ohi ja kohta huomaa, etta Suomessa on jo kesa. No, Rovaniemen tuntien siihen menee viela hetki... 

Mutta teita lohduttaaksein, mie nautin kesasta teijanki puolesta! Tosin kuumin aika taitaa kohta puoliin olla ohi. Talvi on tulossa. Mutta talvi taalla, se on suunnilleen samaa luokkaa ku kesa Rovaniemella. Kuitenki se on ihan hyva asia, etta ilma vahan viilenee. Ei tarvii olla hikinen ja kuumissaan koko aikaa. 

Muuten, kirjotan kaverin koneella, joten obviously kuten huomasitte varmaan, en voi kayttaa aata tai oota pisteiden kanssa. Ja taaskaan en saa kuvia postattua. Tosin enpa niita oo paljoo otellukaan. Kannykan muisti on taynna, enka haluais poistaa sielta mitaan, koska rakastan selailla lapi niita kuvia; muistoja.. Mutta eiko se mee kaikessa, etta kuppi taytyy tyhjentaa ennen ku sinne voi kaataa uutta tilalle. Joten ehkapa saatte myohemmin naha myos kuvia taalta uudesta ymparistosta. 

Mutta mitapa mie kirjottaisin. Sen nyt voin ainaki sanoa, etta elama taalla ei oo vaan biitsia ja lomailua. Meilla on aika tays lukkari, ja paljo asioita muutenki joita pitaa kasitella. Yleensa meijan paivat alkaa kaheksan kolkyt, paitsi maanantaisin jolloin alotetaan kasilta ja siivotaan yhteisvoimin koko ´beissi´. Puol kymmenelta alkaa luennot; joka viikko uus puhuja ja uus aihe. Mutta rakastan niita. Rakastan kuulla toisten tarinoita ja opetuksia. Naha asioita uusista nakokulmasta ja paasta syvemmalle. Vaikka pakko myontaa, unet on jaany liian usein vahan vahille, joten valilla on hiukka vaikea pysya taysin keskittyneesti hereilla tunneilla.. 

Tuntien valissa meilla on aamutee. Oivoi.. Yks mun lempparihetkista paivalla. Saadaan tuoreita hedelmia ja joitain leivonnaisia ja saadaan vaan nauttia auringosta ja aamusta. Luentojen jalkeen on lounas ja work duties. 

Mulla on vastuulla meijan tyttojen dormin vessat. Eli kolme vessaa ja kaks suihkua. Neljana paivana viikossa. Se oli vastuualue, jonka halusin. Tiedampahan ainaki, etta ne on kunnolla tehty ja siina nakee samalla oman kadenjaljen. Ja on mahtava huomata toisten asenne ja kunnioitus sun tyota kohtaan. Monesti siivotessa joku kulkee ohi ja antaa kiitosta siita mita teen. Ilmapiiri on vaan niin eri tallasessa ymparistossa. Se sydan on eri.

Iltapaivan ja illan ohjelma vaihtelee paivasta riippuen. Se voi olla family time, jolloin hengaillaan vaan oman koulun kesken, tai se voi olla community service, etc. Maanantai-iltasin meilla on aina peli. Ultimate frisbee. JEEE! Tosiaan. Sports DTS osallistuu Ultimate Frisbee liigaan. Heh. Ei sentaan frisbee golfia niinku aluks saikahin... Mutta silti, pakko myontaa; en ollu aluks yhtaan innoissaan. Lahinna koska se ei oo yhtaan kontaktilaji ja muutenki vahan pois mun mukavuusalueelta. Tai no lahinna, etta mun pitaa hyvaksya, etten hetkessa voi olla paras - myohemminhan siis tottakai tuun olemaan! No ei sentaan.. Mutta sehan oli yks syy miks tannen tulin. Haluan astua ulos mun mukavuusalueilta, ja haastaa itteani yli rajojen. Myos se, etta mun pitaa tietyissa asioissa ottaa noyrempi asenne, joten loppujen lopuks taa on loistava asia! Ja kolmen pelin jalkeen peliki alkaa luistaa. Huomaan, etta voin kayttaa hyvaks asioita, joita oon oppinu jalkapallon kautta, kuten pelilukutaitoja yms.. Ja mieti, kolmesta pelista ollaan voitettu kaks vaikka tosiaan kukaan meista ei oo ammattilainen, paria lahes ammattilaista lukuunottamatta. 

Meijan koulu, tai ryhma mikalie, on, kuten sanottu mahtava. Ihana. Mita vaan. Vihdoin ollaan kaikki kasassa. Kaks viimista opiskelijaa saapu viime viikon aikana. Ollaan todella kansainvalinen joukko! Meita on viis tyttoa: mie Suomesta - wuhuu!! - yks Kanadasta, yks Sveitsista, yks USAsta - Floridasta - ja yks Papua Uudesta-Guineasta. Ja nelja poikaa: yks Saksasta, yks Itavallasta, yks Koreasta ja yks Saipanilta, joka siis on saari jossain keskella merta. Kuitenki jos otetaan Staffit mukaan, Kanada vie voiton. Mun one-on-one on Kanadasta, puoliks Filippiini. Toinen tytto on myos Kanadasta, yks poika on joltain saarelta, en muista nimea, ja sitte tietty meijan Leader on myos Kanadasta. Joten.. Mutta ei siina mitaan vikaa. Kanadalaiset on ihan kivoja ;) 

Mie nyt pompin ympariinsa tan tekstin kanssa. Toisaalta yritan ottaa kiinni aikaa mita en oo tanne jakanu, mutta samalla en halua selittaa kaikkia pienia asioita turhaan. Vaikka pienet asiat on valilla niita jotka tekee suurimman merkityksen. 

Viime lauantaina mentiin meijan Sportti-perheen kanssa Sunshine coastille. Oli huippua viettaa aikaa keskenaan ja pitaa vaan hauskaa. Pienesta ajasta huolimatta ollaan jo aika tiivis joukko. Jo oikeastaan ekalla viikolla parin yhessa vietetyn paivan jalkeen tunnettiin yhteys ja oltiin jo sinut toistemme kanssa. Ja se vaan muuttuu hullummaks ja hullumaks paivien kuluessa. Rakastan naiden ihmisten nakya ja sydanta joka niilla on. Tuntuu kuinka Jumala on johdattanu just oikeat henkilot tanne. As I said. 

Ollaan ainoa ryhma, joka ei oo saanu kuulla mitaan outreachista. Ne on rukoillu paljo sen puolesta ja uskon, etta yks kysymys mika niilla on ollu mielessa, on se, etta erottaako meijat vai laittaa kaikki samaan ryhmaan. Toivoisin ettei meita erotettais. En haluais viettaa kolmea kuukautta erossa kestaan meijan ryhmalaisista. Mutta tapahtukoon Isan tahto. Ku kerran tanne asti jokainen askel on suunniteltu taydellisesti, niin eikohan Isa tieda mita tehda tanki asian suhteen. 

On huvittavaa olla taalla niin monen kansallisuuden keskella. Eniten taalla on ehka Kanadasta, ja yllattaen Sveitsista! Mutta viikon jalkeen huomasin, etta kylla taalla niita USAlaisiaki on. On hauskaa seurata kuinka aussit, kanukit ja amerikkalaiset valilla kilpailee aksenteillaan ja paremmuudellaan. Hah. Aksenteista puheenollen. Nyt huomaan, etta kylla mullaki aksentti on. Jokaisella on. Luulin ettei mun skandinaavisuus paistais lapi niin paljoa, mutta aika usein saa kuulla kommenttia jostain, jonka joko aantaa vaarin tai sanoo hassusti. Silti monet sanoo kuinka `sopoa`se on. Heh joo todella. No ehka mie paasen siita eroon kuuden kuukauden aikana. Jos siita ylipaansa tarvii paasta eroon. Kuitenki kieli alkaa olla hallussa paiva paivalta enemman. Ja on taalla yks suomalainenki, jos tuntuu etta enkku tulee ulos korvista. Toinenki suomalainen on, mutta se on talla hetkella outreachilla ryhmansa kanssa. 

Tan toisen suomalaisen kanssa kaytiin muuten sunnuntaina suomalaisessa helluntaiseurakunnassa. Niilla on aamusin kokous suomeks, mutta mentiin iltapaivalla. Ja se oliki pienoinen seikkailu.

Lahettiin liikkeelle kolmen aikaan paivalla, jotta meilla ois varmasti aikaa selviytya kuudeks seurakuntaan. Kuitenki, netissa ollu osote johdatti meidat Springwoodiin Mt. Gravattin sijasta, joiden valilla on kahenkymmenen minuutin bussimatka. Oltiin kavelty Springwoodissa kaks kilometria netin antaman osotteen luo, kun tajuttiin ettei siella mitaan kirkkoa ole.. Oltiinpa viela kulutettu aikaa huoltoasemalla, koska `meilla on viela yli puol tuntia aikaa`. Eipa ollu enaa ku huomattiin etta meijan taytyis matkustaa yhteensa tunti kavelyineen, jos haluttais selviytya seurakuntaan. Joten eikun juosten takas bussipysakille toivoen, etta keksittais joku keino selviytya perille. Olin soittanu tadille ja yrittany kysya, jos he ois ollu kotona vapaina heittamaan meijat, mutta sekaan ei toiminu. Siina sitte alettiin miettia, etta kannattaako vaan luovuttaa ja jatkaa matkaa takas Mitcheltoniin. Oltiin me siina pikarukouksetki lausuttu, etta heei oltais taalla kyytia vailla, Iska auttasitko. No siina just ennen pysakkia, jolla meijan pitais nousta pois sain tadilta viestin, etta yhet meijan tutut on menossa seurakuntaan ja ne vois napata meijat kyytiin. Ja paikka mista ne ottais meijat kyytiin ois just siina mihin bussi jattais meijat. Joten pikasesti soitto heille ja asia oli bueno. Isa siis todella halus etta paastaan seurakuntaan, ja huumorilleen uskollisena jarjesti asiat omalla ajallaan - taydellisella ajotuksella, toisin sanoen. Ja ehka meijan seikkailulla Springwoodissa oli myos merkitys. Saatiin aikaa jutella keskenaan ja nahtiin pari nuorta tyyppiakin, joiden kanssa saatiin vaihtaa sanaset. 

Saatiin sitte illan paatteeks viela kyyti takas beissille, joten voi sanoa, etta loppujen lopuks ilta oli oikein onnistunu.

Humm siinapa teille tarinaa. Ehka mie nyt ku oon saanu paivitettya asiat, pystyn kirjottamaan useammin. Ku jotenki on ollu vaikea lahtea kirjottaa, ku niin paljo on pyoriny asioita mielessa. Ja joo taa oli aika paljo pelkkaa pintaraapasua ja yleistietoa. Mutta ehka mie myohemmin paasen pintaa syvemmalle.

Hei muuten.. Laitan mun osotteen jossain vaiheessa, en tanne mutta kuitenkin, joten jos joskus tuntuu silta, etta haluaa piristaa mun kiireista opiskelua vaikkapa salmiakkiaskilla, feel free to cheer me up! 

Love ya all! Beijos