Guess what!

Viime viikko oli aikamoinen! Paljo ehti taas tapahtua vaan seitsemän päivän sisällä. Viikon luentojen aiheena oli Father's heart of God, ja puhuja oli suomalainen! Tai no, syntyny ja kasvanu Suomessa, mutta viettäny elämänsä ympäri maailmaa - lähinnä Japanissa. Joten aksenttiki oli sen mukanen; sekotus jotain suomalaista, japanilaista ja muuta englantia. Kuitenki oli ihanaa saada kosketus Suomea tätä kautta. Ja vieläpä opetusta Isän rakkaudesta. Paljon asioita joutu käymään läpi sen viikon aikana; omia ihmissuhteita ja elämän prioriteetteja muutenki. Kävin läpi myös mun journalia viime kesältä, ja oli pelottava huomata kuinka jo silloin olin tienny, mitä asioita joudun kohtaamaan täällä Pallon toisella puolella. Tiedostamisesta huolimatta en vaan ollu halunnu kohdata ja todella tarttua niihin asioihin. Mutta nyt tuntuu, että alan olla valmis käsittelemään niitä.

Toinen asia, jonka kanssa oon painiskellu täällä on luottaminen. Kuinka rakentaa suhteita - mitä tahansa suhteita, oli kyse sitte kavereista, perheestä tai jostain muusta - jos ei tiedä voiko luottaa? Tai miten ylipäänsä osaa luottaa. Mutta ihminen kasvaa eniten silloin ku astuu ulos mukavuusalueelta. Joten uskon, että nää seuraavat kuukaudet tulee olee todella haastavia, mutta samalla paljon antavia. Samalla tää ympäristö on paras paikka astua ulos siitä mukavuusalueelta; joka päivä vaan mietin kuinka kiitollinen oon siitä, että saan olla just näiden ihmisten ympäröimänä täällä! Jokaisella on jotain annettavaa, jokainen haastaa omalla tavallaan - mutta ei liian suurina annoksina heh - jokainen näistä on jo jollain tapaa vaikuttanu mun elämään. I feel blessed. I really do. 

Tän viikon alussa Beach to Bush koulu lähti niiden roadtripille, ja se tuntuu todella oudolta olla täällä baselle ilman niiden raikasta seuraa.. Samaan aikaan Octoberin M.A.D. (music, art, dance) koulu palas niiden outreachilta, joten meillä on nyrkillinen uusia punkkakamuja. Ja hui... Tuntuu oudolta, ei ehkä niin hyvältä ku pari ekaa viikkoa b2b:n kanssa. Meillä kaikilla meni niin hyvin yhteen ja nyt joutuu sopeutumaan joukkoon uusia ihmisiä, jotka on kulkenu jo aikamoisen matkan yhessä. Mutta eiköhän se tästä.

Todella outreach. Se on polttanu monen meijän ryhmäläisen mieltä. Varsinki viime viikolla. And guess what - vihdoin torstai-iltana Family timen aikana saatiin tietää meidän outreach kohde. Asia, mikä oli mietityttäny meitä ehkä eniten, oli meijän ryhmän jakaminen kahtia. Ollaan pienin koulu täällä, vaan yheksän oppilasta, joten ei oltu varmoja aikooko ne erottaa meijät vai päästäiskö kaikki samaan kohteeseen. No, saatiin jotain siltä väliltä. Yleensä jokaisella koululla on muutama kohde ja oppilaat saa niistä 'valita', eli rukoilla, pohtia ja miettiä mikä ois itelle se oikea kohde. Mutta koska kaikki muukin on ollu meijän kohalla vähän erilaista, niin oli tääki. Kohde oli päätetty. Ja myös ryhmät, eli kyllä meistä tehtiin kaksi ryhmää. MUTTA. Päästään kaikki samaan maahan, joka - pidemmittä puheitta - on PAPUA NEW GUINEA
Vaikka ei koko kolmea kuukautta sitte saadakaan viettää yhdessä, järjestetään meijän siellä ollessa Pacific Games -urheilutapahtuma, jonne mennään kaikki yhessä. Eli loppujen lopuksi kaikki järjesty loistavasti.

Toinen ryhmä jää pääsaarelle YWAM baselle, ja ryhmä, jossa mie oon, lähtee pienemmälle saarelle! Huui, asiat vaan luistaa. Oon aivan superinnoissaan! Ja tuntuu siltä kuinka ne ryhmätki jakautu todella hyvin: henkilöt mun ympärillä on just täydellisiä haastamaan mua yhä enemmän ja enemmän. Ja meijän ryhmä on myös sopivan pieni. Neljä oppilasta ja yks staffi. Toki edelleen oisin toivonu, että ei tarvis erota näistä toisista, mutta I think this is still the best way.

Huijui. Joten todellakin. Viime viikko oli aikamoinen. Aattelin vaan lyhyesti antaa päivityksen, mutta tästä tuliki sitte aika sekava ja melkein jopa pitkä päivitys.

Tässä vielä loppuun kappale, jonka voit laittaa soimaan ja vaan rentoutua

Love you all!